Site Loader

Tervehdys arvoisa lukijani!

Pääsimme perheen kera ihanalle vierailulle historialliseen Bengtskärin majakkaan.

Kesä käy edelleen kuumana, 25-32 asteen lämpöjä vailla tuulta ja sadetta viikko kaupalla. Kehokin on jo sen myötä ollut melkoisessa rasituksessa ja lisäksi arjessa on ollut todella paljon sekä henkistä, että fyysistä rasitusta, joten pieni irtiotto olikin enemmän kuin tarpeen!

Bengtskärin majakka on pohjoismaiden korkein majakka, sen huipulle johtaa 252 porrasta josta aukeaa komeat, joskin nyt todella kuumat näköalat 😁

Ehkäpä jopa sadat söpöt haahkat olivat tehneet pesiään joka puolelle saarta, jopa roskiksen ja ulkohuussin ihan välittömään läheisyyteen. Oli mukavaa nähdä miten hyvin haahkojen ja ihmisten samanaikainen läsnäolo sujui ja jälleen mielessäni vahvistui voimakas tunne siitä, että meidän ihmisten olisi syytä valinnoillamme ottaa enemmän luontoa ja sen ihania eläimiä huomioon!

Olen miehellenikin sanonut tässä lähiaikoina useampaan otteeseen, että olemme oikeasti todella onnekkaita saadessamme luotsata aidosti ekologisia tuotteita valmistavaa- ja luontoa kunnioittavaa Saaren Taikaa, ja että valmistamamme tuotteet ovat saaneet niin hyvin jalansijaa kovasti kilpaillulla alalla <3 Ei ole ollut mitenkään kiveen kirjoitettua koskaan, että minusta olisi tullut yrittäjä tai täysekologisen pyykkietikan valmistaja tahi saippua-artesaani! Kaikki tämä on sattumien summaa ja muistan joka hetki olla kiitollinen siitä mitä tällä hetkellä saan tehdä <3

Me Naisissa oli tovi sitten suuri artikkeli menneisyydestäni ja siitä minne asti olen ponnistanut huonoista lähtökohdistani ja tämä juttu tuli taas tässä mieleeni, kun noita kympin oppilaita ja stipendien saajia hehkuteltiin taas koulujen päätyttyä somessa.

Muistuttaisin, että et tarvitse kymppejä tai lukiotaustaa menestyäksesi! Itseasiassa useat yritysmaailman suuret menestyjät ovat olleet tyyppejä, joita koulut ei juurikaan ole kiinnostunut, iPhonen isä Steve Jobs mukaan lukien 🙂

Bengtskärissä arki unohtui ja mielen valtasi vain suuri historiallisen tiedon jano, sekä aaltoavan meren ympärille luoma päättymättömän luonnon tuntu. Meri ja kalliot ovat olleet paikoillaan kauan ennen meitä ja ne jäävät paikoilleen vielä meidän kadottuammekin. Siinä pinetä pohdinnan aihetta. Olen nähnyt sellaisen meemin joskus, jossa todettiin, että “maapallo kyllä selviää, ihmiskunta ei”.

Todennäköisesti noin onkin. Se, kuinka kauan saamme vielä saastuttaa tätä palloa on itseistämme kiinni, mitä ekologisempia valintoja alamme tekemään ja mitä nopeammin, sen pidempään saamme täällä olla. Se, että Suomessa toimii hyvin kierrätys ja saastutetaan suhteessa vähän on tänäpäivänä jo heikko argumentti, sillä kodin kemikaalit saastuttavat jopa yhtä paljon kuin autoilu! Lue lisää tästä Saaren Taian blogista johon pääset klikkaamalla otsikkoa alta; ehkäpä sinäkin valkkaat sen jälkeen ostoskoriisi Saaren Taikaa ja yhdessä voimme vähentää maapallomme kemikaalikuormaa pienen hippusen kerrallaan <3

Kiitos, että luit ja jos et vielä ole käynyt Benkussa, niin suosittelen menemään, se on aivan ihana paikka ja siellä on upeat näyttelyt joista voi sen ajan tunnelman aistia koko keholla!

Tiesitkö, että käyttämäsi kemikaalit saattavat saastuttaa ilmaa yhtä paljon kuin autot? En minäkään tiennyt, siksi kannattaakin lukea tämä!

Johanna

Johanna toimii tuotekehittäjänä kotimaisessa kosmetiikka-alan yrityksessä ja opiskelee parhaillaan luonnonkosmetiikan tutkintoa.

Follow

Tilaa blogini sähköpostiisi

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 1 tilaajan joukkoon

Tykättyä blogissani